
Tanssija

Elän ja hengitän liikettä, musiikkia ja lavan taikaa. Kun musiikki soi, en malta pysyä paikallani – lavalla hehkun onnesta.
Olen monipuolinen tanssija ja esiintyjä, jolla on vahva tekninen pohja ja intohimo tarinankerrontaan liikkeen kautta. Tanssi on ollut osa elämääni lapsesta saakka, ja olen kouluttautunut laajasti eri tyylilajeissa. Erityisesti jazz ja nykytanssi ovat vahvuusalueitani, joissa yhdistyvät tarkka tekniikkani ja syvä ilmaisuni.
Liikekieltäni rikastuttavat myös mm. baletti, heels, commercial, house, hip hop ja vogue. Esiinnyin tanssijana Kuopion kaupunginteatterin Homma hoituu -musikaalissa (2023–2024), ja syksyllä 2024 olin vaihdossa Conservatorio Superior de Danza de Alicantessa, missä syvennyin nykytanssiin ja musikaaliteatteriin. Nämä kokemukset ovat vahvistaneet esiintyjyyttäni sekä avanneet uusia näkökulmia taiteelliseen työskentelyyni.


Minulla on laaja esiintymiskokemus myös lukio- ja ammattikorkeakouluajoilta. Tanssitaustani pohjautuu Kuopion tanssistudion erikoiskoulutusryhmään sekä taidelukio Lumitin tanssilinjaan (2021). Suoritin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän (2022) ja valmistuin tanssinopettajaksi Savonia-ammattikorkeakoulusta (2025), painottuen jazz- ja nykytanssin tekniikkaan ja pedagogiikkaan. Opintojeni aikana olin tanssijana mukana neljässä erilaisessa taiteellisessa opinnäytetyössä ja olen myös esiintynyt valtakunnallisissa katselmuksissa sekä kilpailuissa.
Esiintyjänä olen luonteva, heittäytyvä ja läsnäoleva. Lavalla minusta välittyy energia, herkkyys ja ilmaisullisuus. Nautin siitä, kun saan koskettaa yleisöä liikkeen kautta. Etsin jatkuvasti uusia projekteja ja yhteistyömahdollisuuksia – erityisesti musikaalit, musiikkipainotteiset esitykset ja videoprojektit inspiroivat minua. Unelmani on tanssia yhä suuremmilla lavoilla sekä kameran edessä.

Inka, minun täytyy onnitella sinua asenteestasi ja omistautumisestasi tälle musiikkiteatterille. Olet upea, ja minulle yksi niistä, joka tanssii ryhmässä parhaiten. Ja tämän näkee kaikissa musikaalinumeroissa!🫶🏼 (Nico Batista, tanssija-koreografi musikaalikurssilta Conservatorio Superior De Danza de Alicantesta 2024)

Kuvat:
Elia Hintsala: Kuva 1, Kuva 3, Kuva 11, Kuva 14, Kuva 16
Teea Siippainen: Kuva 5
Mirka.visuals: Kuva 12, Kuva 15

Ota yhteyttä
inka.savolainen@relessamovement.fi

@tanssiinka & @relessamovement
+358 50 356 8646





